Meidät on kasvatettu uskomaan, että työpäivä on klo 8–16 tai 9–17 ja että se on se oikea, turvallinen tapa elää.
Että vakituinen työ, kiinteä kuukausipalkka ja selkeä arjen rytmi on tavoiteltava normi.
Että “oikeaa” työtä tehdään arkipäivisin toimistossa ja loma ansaitaan tekemällä ensin riittävästi tunteja.
Mutta ootko sä oikeasti koskaan pysähtynyt miettimään, mitä sä saat siitä vastineeksi?
Saatko sä siitä arjesta sen, mitä sä elämältä oikeasti haluat? Vai meneekö se suurimmaksi osaksi niin, että oot töissä silloin kun voisit olla elossa?
Heräätkö joka maanantai ajatellen, että taas yksi viikko pelkkää selviytymistä?
Mulle itselleni tämä pysähdys tuli vähitellen.
Ensin pieniä oivalluksia: miksi mä oon koko ajan väsynyt, vaikka en tee mitään raskasta? Miksi mun parhaat ideat syntyy iltaisin, kun työpäivä on jo ohi? Ja miksi mä elän viikonloppuja varten, vaikka elämä tapahtuu myös tiistaisin?
Kun lähtee rakentamaan omaa reittiään pois siitä normista, mikä meille on lapsesta asti opetettu, se vaatii jotain isompaa kuin uuden työn tai uuden kalenterin.
Se vaatii uudelleenohjelmointia.
Pitää uskaltaa kyseenalaistaa uskomuksia, jotka istuu syvällä:
– Että arvo mitataan työmäärässä.
– Että vapaus on jotain, jonka voi ansaita vasta eläkkeellä.
– Että työn kuuluu olla rankkaa, jotta se olisi “oikeaa”.
Mutta mitä jos työ voisi olla jotain muuta?
Joustavaa. Luovaa. Merkityksellistä.
Sellaista, joka ei riitä vain laskujen maksamiseen – vaan antaa tilaa myös hengittää, kasvaa ja olla oma itsensä.
Tänään mun työ ei ala kello yhdeksän eikä pääty neljältä.
Se ei tapahdu toimistossa eikä kulje tittelin mukana.
Se elää mun näköistä arkea ja se on vaatinut rohkeutta nähdä, ettei se vanha malli ollutkaan mulle se oikea.
Jos sä mietit, onko tää normi just sua varten, niin ehkä on aika kysyä:
“Elänkö mä elämää, jota haluan – vai elämää, joka on mulle opetettu?”
Ja jos vastaus vähänkin horjuu, tiedä tämä: sä saat rakentaa oman mallin.
Ei se ole helppoa, mutta se on mahdollista.
Ja se alkaa siitä, että uskallat ajatella toisin.