Törmäsin viime syksynä mainokseen ilmaisesta koulutuksesta, jossa puhuttiin somen ansaintamahdollisuuksista tavalliselle ihmiselle – ei vaikuttajille, ei somejulkkiksille, vaan meille, joilla ei ollut tuhansia seuraajia eikä erityistä näkyvyyttä.
Koulutus lupasi näyttää, miten somessa voi tienata ilman isoa yleisöä tai itsensä brändäämistä. Rehellisesti sanottuna kiinnostuin heti.
Aloitin koulutuksen ja innostuin. Pian ostin kurssin ja jo ensimmäisten viikkojen aikana sain ensimmäiset asiakkaani. Tein mukavia sivutuloja finanssialan päivätyöni ohella ja ensimmäistä kertaa pitkään aikaan huomasin, että tunsin tekeväni jotain merkityksellistä, omaehtoista.
Samaan aikaan mielessä alkoi kyteä ajatus: entä jos tekisin tätä kokoaikaisesti?
Löysin kuukausittaisia sisällöntuotantoasiakkaita ja lopulta tein päätöksen: irtisanouduin vakityöstäni ja lähdin yrittäjäksi.
Nyt kun sunnuntai-iltana asetan herätystä maanantaille, voin tyytyväisenä ajatella, että olen saanut jättää ne ajat taakse – sen tunteen, kun maanantaiaamuna luovuin vapaudestani kahdeksaksi tunniksi viitenä päivänä viikossa.
Mutta yksi asia tässä matkassa on mietityttänyt ja jopa vähän hämmentänyt. Nimittäin se, miten vahvasti tällainen muutos - ja etenkin puhe somen ansaintamahdollisuuksista – triggeröi ihmisiä. Miksi tämä aihe tuntuu herättävän niin paljon vastustusta, epäilyä tai jopa halveksuntaa?
Onko kyse pelosta vai jostain muusta?
Kun joku sanoo ansaitsevansa somessa, monelle herää heti epäilyksiä – ajatellaan, että kyseessä on verkostomarkkinointia, liian hyvältä kuulostavia lupauksia tai jotain, mikä ei voi oikeasti toimia tavalliselle ihmiselle. Syntyy helposti ajatus: “Eihän se nyt noin helppoa voi olla.”
Ehkä taustalla on pelko. Pelko siitä, että vanhat rakenteet murenevat ja joku löytää uudenlaisen polun, joka ei vaadi 40 tunnin viikkoja ja eläkeikää horisontissa. Ehkä se on epäuskoa – että voiko joku todella rakentaa itselleen elannon näin erilaisella tavalla. Ja ehkä, syvällä sisimmässä, se saattaa herättää kateutta tai katkeruutta: “Miksi minä en ole tehnyt tuota?”
Silti ihmettelen, miksi tämä pitää piilottaa. Miksi sivutuloista, yrittäjyydestä ja uudenlaisista tavoista elää ja ansaita ei voisi puhua avoimesti ilman että se leimataan “liian hyväksi ollakseen totta”? Miksi on hyväksyttävämpää väsyä oravanpyörässä kuin kokeilla jotain uutta?
Vapaus ei ole kaikille sama asia
Minulle vapaus tarkoittaa sitä, että voin itse määrittää aikatauluni. Että voin tehdä töitä missä haluan, milloin haluan ja kenen kanssa haluan. Se ei tarkoita, ettei työ olisi vaativaa tai ettei olisi haasteita. Mutta se tarkoittaa valinnanvapautta.
Ja juuri siksi haluan puhua tästä ääneen. Koska tiedän, että on muitakin, jotka kaipaavat vaihtoehtoja, mutta pelkäävät mitä muut sanovat.
Jos joku toinen saa kipinän omaan muutokseensa sen kautta, että minä kerron omasta polustani, silloin tämä kaikki on ollut sen arvoista.
Jos haluat liittyä porukkaan, jossa tästä aiheesta uskalletaan puhua suoraan ja etsitään vaihtoehtoja tavalliselle kuormittavalle 40-tuntiselle viikolle, tuu mukaan live-workshoppiin sunnuntaina 22.6. klo 19–21. Mukaan tästä